Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2017

Ahdistava Phnom Penh

Paljon ei ole hyvää sanottavaa tästä kaupungista. Ensimmäisenä kun astuin ovesta ulos näin tappelun, paikallinen hakkasi turistia. Rupesi jo vähän pelottamaan. Varsinkin kun kaikki oli jo varoitellut kyseisestä kaupungista. Kun olin lähdössä ulos respan poika varoitteli minua pitämästä puhelinta esillä. En sitten uskonut! Ravintolan jälkeen yritin etsiä reittiä takaisin hostellille puhelimella ja ympärilläni oli paljon ihmisiä, sitten joku vaan nappasi puhelimen kädestäni ja lähti juoksuun. Yritin hetken juosta perässä, mutta turhaan. Seuraavana päivänä kyselin poliisiasemaa hostellillani ja vieressäni olikin samaa suunnitteleva tyttö, jolta oli varastettu reppu selästä. Jes miten ihana kaupunki! Poliisien kanssa olikin sitten turha olla missään tekemisissä, sillä kukaan ei puhunut/ halunnut puhua englantia.

Onneksi satuin yöpymään dormissa ja se oli täynnä mukavia tyttöjä. Tilanne ei ahdistanut enää yhtään niin paljon, kun rupattelimme huoneessamme koko illan ja seuraavana päivänä lähdimme yhdessä päiväretkelle Killing fieldseille. Seura teki hyvää, mutta päivän teema oli hyvin synkkä. Herkimmät voivatkin lopettaa lukemisen tähän.

Killing fieldsien joukkohaudoista löydettyjä pääkalloja.

Punakhmerit valloittivat Pol Potin johdolla Phnom Penhin vuonna 1975 tavoitteena luoda uusi yhteiskunta. Ihmiset häädettiin kaupungeista pakkotöihin maaseudulle. Keskiluokka ja oppineet, esim. kaikki opettajat, lääkärit, papit yms., haluttiin tuhota uuden yhteiskunnan tieltä. Punakhmerit olivat vallassa lähes neljä vuotta ja tuona aikana yli neljännes maan väestöstä kuoli joko nälkään, tauteihin tai tappamalla. Killing fields oli paikka, minne vietiin ihmisiä suurina massoina tapettavaksi. Myös pienet vauvat ja lapset tapettiin iskemällä heidän päänsä puuhun, etteivät he pääsisi myöhemmin kostamaan vanhempiensa kuolemaa. Killing fieldseillä oli tämä kyseinen puu edelleen pystyssä ja tässä vaiheessa en pystynyt enää hillitsemään kyyneleitä 🙁 Maaseudulla pakkotöissä olleet ihmiset joutuivat työskentelemään aikaisesta aamusta myöhälle yöhön,uni jäi vähäiseksi ja ruokaa ei ollut riittävästi. Tässä jotakin historiaa siten, miten minä sen ymmärsin. Enemmän ja tarkemaa tietoa löytyy internetistä! Päivä oli rankka, mutta suosittelen silti käymään k.o. paikassa, jos satut käymään Phnom Penhissä.

Illalla suuntasimme dormin tyttöjen kanssa syömään Night marketille ja mielessäni pyöri koko ajan se, kuinka nämä ihmiset ovat joutuneet näkemään ja kokemaan kaiken sen hirveyden mitä täällä tapahtui 1975-1979.

Onneksi pääsin jo pois Phnom Penhistä ja olen jo Vietnamin puolella Ho Chi Minh cityssä. Nyt pitäisi keksiä, mitä sitä tekisi. Vähän houkuttelisi lähteä ajamaan skootterilla läpi Vietnamin etelästä pohjoiseen, mutta en tiedä onko se vähän turhan villiä. Katsellaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

Tehokkaana turistina Kampotissa

Ensinnäkin nyt minä sen tein: peruin kaikki varaukseni Vietnamista ja menen koko maan fiiliksen mukaan ilman sen suurempia suunnitelmia. Pohjoisessa taitaa vieläkin olla kylmä, joten tarkoitus olisi pysyä pidemään etelässä. Muutenkin on noussut reissun aikana esille uusia paikkoja Vietnamissa, mitkä eivät kuuluneet alkuperäiseen suunnitelmaan, ja joihin haluan ehdottomasti mennä. Onpas nyt vapaa tunne kun ei ole mitään varattua! IIK!

Mutta palataanpas takaisin Kampotiin. Uusi ystäväni Sihanoukvillestä odotti minua Kampotissa, että nähdään vielä ennen kuin hän lähtee maailmalle. Minua jäi vähän harmittamaan, etten Koh Rongissa nähnyt pimeässä hohtavaa planktonia, joten suuntasimme ensimmäisenä iltana Kampotissa auringon laskun jälkeen jokea pitkin kauas kaupungin hälinästä kohti pimeää. Kun katuvalot jäivät riittävän kauaksi taakse ja muuta liikennettä ei näkynyt mailla eikä halmeilla, hyppäsimme jokeen uimaan. Siellähän sitä löytyi, ja miten paljon löytyikin, pimeässä hohtavaa planktonia! Oli ihan uskomatonta uida pilkkopimeässä vain planktonien hohtaessa ympärillä liikkeen mukana. VAU! Taas yksi hetki joka jää ikuisesti mieleen. Ja seuraavana päivänä taas yksi maailmalle menetetty ihana uusi tyyppi, jota tuskin näkee enää koskaan 🙁

Kampotissa kerkesin leikkimään kunnolla turistia: vuokrasin skootterin kolmeksi päiväksi ja kiertelin nähtävyyksiä. Ekana päivänä suuntasin Bokor-vuorelle kansallispuistoon. Reilun kilometrin korkeudesta löytyi kaikenlaista nähtävää hylätystä kasinosta vesiputoukseen, mutta minä rakastuin erityisesti buddhatemppeliin. Temppelin pihalta avautui ihan järjettömän upea maisema alas vuorelta ja seuranani oli vain pari munkkia ja täydellinen hiljaisuus. Pakko oli vain istua siellä tovi hiljaa ja nauttia hetkestä ja kaikesta siitä rauhasta!

Bokorin kansallispuistosta

Aah mikä ihana rauha istua hiljaa ja nauttia hetkestä!

Toisena päivän suuntasin tippukiviluolaan. Yleensä rakastan skootterilla ajamista,mutta nyt tie luolalle oli niin huono, että vihasin ajamista yli kaiken! MUR! Parin eksymisen ja kuoppaisen kinttupolun jälkeen löysin kuitenkin oikean paikan. Itse tippukiviluola kokemuksena oli jopa vähän pelottava. Palkkasin itselleni paikallisen oppaan ja menin hänen johdollaan pilkkopimeään luolaan. Ainoa valonlähde oli tämän paikallisen pojan, joka toimi oppaanani, puhelimessa. Kiipeilimme jyrkkiä kallionseinämiä ylös ja alas pimeässä ilman minkäänlaisia varmistuksia. Siinä jo heikompaakin hirvitti, että astuu harhaan! Lepakot äänteli ympärillä ja luola alkoi kaventua niin, etten mahtunut enää reppuni kanssa kulkemaan. Jouduin siis antamaan reppuni pojalle. Sitten alkoikin jo vähän puntit tutisemaan, sillä en ole ahtaiden paikkojen ystävä ja olin täysin sokeasti oppaani varassa. Lopulta kuitenkin alkoi valo pilkottaa jossain kaukaisuudessa ja viimeisen ryöminnän jälkeen olin ulkona! Ja hengissä! Ja ehjänä! HUH! Olipahan sekin suoritus, mutta tästä pelottavasta kokemuksesta jäi kuitenkin hyvä fiilis, että suoriuduin siitä.

Kolmantena päivänä huristelin läheiseen kylään nimeltä Kep. Kävin siellä rapumarkkinoilla syömässä kalaa ja seurailemassa menoa. Päivä alkoi sateisena, mutta selkeni onneksi niin, että pystyin hengailemaan hetken myös rannalla. Muutapa siellä ei ollutkaan, pieni kalastajakylä rannikolla.

Nyt olisi vuorossa Kambodzan viimeinen etappi eli pääkaupunki Phnom Penh. En kestä miten nopeasti aika menee, maanantaina lähden jo kohti Vietnamia.

 

Laiskottelua Koh Rongilla

Koh Rongilla olisi ollut tarjolla vaikka mitä aktiviteettia: sukellusta, pyöräilyä, veneretkiä, vaijerilaskemista yms., mutta minä päätin vain laiskotella rannalla kaksi päivää. Kävelin reilun kilometrin kauemmaksi keskustan hälinästä rauhallisemmalle rannalle, etsin mukavan paikan varjosta ja löhösin koko päivän rannalla kuunnellen musiikkia tai lukien kirjaa sekä nautiskellen pari olutta. KYLLÄ! Minä olen yrittänyt opetella juomaan olutta ihan vain siksi, koska se on niin halpaa täällä päin maailmaa, siideristä ja viinistä saa maksaa jo 4-7 kertaa enemmän! Muutaman kerran kävin myös vilvoittelemassa itseäni uimalla, mutta jo reissun alussa saamani ”Saigon kiss”, ”Cambodian tattoo” eli moottoripyörästä saatu palovamma vaikeutti uimista. Rakkaalla lapsella tuntuu olevan monta nimeä ja joka toisella reissaajalla tuntuu olevan sama vamma, joten olkaa varovaisia ystäväiseni, jos lähdette ottamaan kyytiä motskarilla! Kaikki ohjeisti saarella välttämään uimista keskustassa sijaitsevilla rannoilla, sillä vesi siellä on niin likaista. Valitsemallani rannalla, reilun kilometrin päässä keskustasta, vesi oli kristallinkirkasta ja olisin voinut lillua vedessä vaikka koko päivän.

4K beach Koh Rongilla

Jo venematkalla Koh Rongille törmäsin suomalaiseen pariskuntaan ja saarella liityinkin heidän seuraan parille. Hauskinta kohtaamisessa oli se, kun selvisi että hekin ovat samalta pieneltä paikkakunnalta kuin minä! Pienen pieni maailma! Muutenkin tuntui, että saari oli täynnä suomalaisia, sillä istuessani syömässä rantaravintolassa ohikulkijat puhuivat vähän väliä suomea. Vaikka Koh Rong on tunnettu bilesaarena, en tällä kertaa osallistunut näihin bileisiin.

Koh Rongin ”keskustaa”

Jos olet suuntaamassa Koh Rongille päin, niin itse suosittelen ottamaan majapaikan vähän kauempaa keskustassa sillä kävelymatkat rantaa pitkin ovat kuitenkin lyhyitä. Itse olin varannut majoituksen ihan keskustasta ja meteliä riitti pitkälle yöhön asti. Pienen kävelymatkan päästä voi saada edullisesti rauhallisempaa majoitusta, jos siis satut olemaan rauhaa ja hiljaisuutta vailla.

Seuraavana kohteenani on Kampot, joka ei alunperin kuulunut suunnitelmaani, mutta kuulin muilta reissaajilta niin paljon hyvää tästä paikasta, että halusin sen nähdä! Seuraavaksi siis tarinaa Kampotista.

Sihanoukville- bileitä aamuun asti

”No eihän täällä Sihanoukvillessä nyt hirveesti oo tekemistä muuten kuin juhlia aamuun asti”, varoitteli opiskeluaikojen kaverini heti ensimmäiseksi, kun kysyin mitä täällä kannattaa tehdä. Tämä tuli hyvin äkkiä selväksi heti saavuttuani Sihanoukvilleen, mutta antakaa mun nyt nukkuu kunnolla edes yksi yö! 😀

Löydettiin apinoita tienvarresta skootteriajelulla.

Onneksi keksittiin kyllä muutakin tekemistä ja yhden lepopäivän jälkeen vuokrasin skootterin pariksi päiväksi. Vuokratessamme skootteria vuokrafirmasta varoitettiin törmäämästä poliiseihin. Vaikka kaikki olisi kunnossa, he keksivät kyllä syyn sakottaa ja summa riippuu aivan pärstäkertoimesta. Meidän oli kuitenkin päästävä liikenneympyrään, missä on poliisi aina kytiksellä kiusaamassa viattomia turisteja, ja siellähän ne oli nytkin! Jäimme odottelemaan tien varteen vähän ennen liikenneympyrää ja heti poliisin poistuessa hetkeksi toisella puolelle tietä hursitelimme vauhdilla liikenneympyrän ohi. Mutta vihdoinkin pääsin tekemään sitä mitä rakastan hirmuisesti eli ajamaan skootterilla tukka hulmuten rantateitä pitkin <3

Piti kokeilla tääkin.

Kolmantena päivänä sain selvitä skootterin kanssa keskenäni ilman opasta, mutta onneksi kaikki meni hyvin ja tiesin jo kaikki poliisittomat kiertoreitit! Suuntasin skootterini kohti Otres beachiä hengatakseni päivän rannalla. Rantapäivän jälkeen olin suuntaamassa kohti ajopeliäni kun se iski, nimittäin hirmuinen halu mennä hierontaan! Onneksi näitä hierontapaikkoja oli koko ranta pullollaan ja sainkin katsella auringonlaskua hierontapöydällä paikallisen leidin hieroessa löhöilystä kipeytyneitä lihaksiani! 😀 Illalla suuntasimme kasinolle pelaamaan ja viettämään rauhallista iltaa….! ”Pitäisikö vetää löysät pois huomisia viidakkobileitä varten?” Ja siitähän se sitten lähti: viinaämpäreitä, teknomusiikkia ja baaritiskillä tanssimista aamuun asti!

Otres beach

Ja sitten se koitti nimittäin keskiviikko eli viidakkobileet olisi illalla. Ennen juhlia jouduin käymään pienen keskustelun itseni kanssa: pystynkö tähän toisen päivän putkeen ja olenko jo liian vanha viidakkoreiveihin! No en ole, eikun vaan drinkkiä naamaan ja menoks! Nämä viidakkobileet olivat siis nimensä mukaisesti keskellä ei mitään viidakossa, musiikkina soisi tiukka tekno, juhlat loppuisivat seuraavana aamuna kymmeneltä ja jatkobileet olisivat Otres beachillä. Ihan noin kovaan suoritukseen en pystynyt, joten suuntasimme nukkumaan auringon noustessa kuuden aikaan. Taputin kuitenkin itseäni olkapäälle hyvästä suorituksesta, vaikka ei tappiin asti mentykään! Mutta kaiken kaikkiaan aivan loistava ilta ja loistavat bileet. Todennäköisesti en tule tuollaisia enää ikinä näkemään.

Tunnelmaa viidakkobileistä

Lisää tunnelmia viidakkobileistä

Viimeinen päivä Sihanoukvillessä menikin odotetusti lepäillessä. Kävimme kuitenkin paikallisessa elokuvateatterissa, mikä tarkoitti omaa huonetta isolla telkkarilla ja löhöilytuoleilla. Sai valita mitä haluaa katsoa ja paikkaan pystyi tilamaan myös pitsaa ja muuta mättöä. Mahtava lopetus krapulaisen päivään!

Nyt saavuin juuri uudelle saarelle, Koh Rongille. Uudet seikkailut siis odottavat! Toivottavasti wifi toimii edes hieman.

Koh Ta Kiev -Welcome to the paradise!

Tiivistettynä paras paikka missä olen tähän mennessä ikinä käynyt! Täydellistä!

Odotukset olivat korkealla kun vene lipui kohti pientä, Koh Ta Kievin saarella sijaitsevaa, Kactus-majoitusta. Arvostelut olivat huikeat ja paikka kuulosti muutenkin täydelliseltä parin päivän rentoutumiselle: ei wifiä, ei sähköä päivisin ja öisinkin vain pari hassua valoa, muuten mentiin pelkillä kynttilöillä, ei myöskään juoksevaa vettä. Koko saarella oli vain muutama pieni yksinkertainen majapaikka ja rannat olivat melkein autioita, vain muutama vierailija siellä täällä. Odotukset ylittyivät täysin, rakastuin tähän saareen valtavasti!

Saarella ei toiminut internet kenelläkään ja puhelimessa ei ollut kenttiä edes soittamiseen, joten ihmisiin tutustuminen oli jälleen helppoa. Heti saavuttuani saarelle oli jo useita halukkaita jakamaan lounasta kanssani, ainut miinuspuoli saarella oli, että syöminen oli vähän kalliimpaa, joten budettireppureissaajat jakoivat suuria annoksia puoliksi keskenään. Ruoka majapaikassa oli kuitenkin hintansa väärti, sillä ruoka oli loistavaa ja en muista edes milloin olisin saanut viimeksi noin täydellistä ruokaa! Maittavan lounaan jälkeen halusinkin suunnata hetkeksi lepäämään rannalle pitkän yöllisen bussimatkan jälkeen, joten etsin hiljaisen varjopaikan rannalta ja yksinkertaisesti vain nukahdin sinne pariksi tunniksi!

Näkymä majapaikkani baarista oli huikea!

Ilta alkoi jo hämärtää, kun rannalla löhöilyn jälkeen oli tarve saada hiekka pois iholta. Tuntui ihan uskomattoman hauskalta mennä pieneen bambumajaan hämärässä, pelkästään yksi kynttilä valaisemassa, ja pestä itsensä ämpärisellä kylmää vettä. Mutta jostain syystä juuri silloin tuli tunne, että olen elossa ja nautin tästäkin hetkestä! Muutaman oluen ja illallisen jälkeen suuntasin ajoissa nukkumaan dormiini, joka oli keskellä viidakkoa sijaisteva puumaja, missä oli noin kymmenen petiä. Käytännössä nukuimme ulkona katto ja hyttysverkot suojanamme, mutta aikoihin en ole nukkunut noin hyvin: olin sängyssä ensimmäisenä ja aamulla myös heräsin viimeisenä!

Tämä oli minun petini kolmen päivän ajan saarella ja hyvin nukutti!

Tämä rakennus toimi samalla sekä vessana että ”suihkuna”.

Seuraavana päivänä koittikin jo paljon hehkutetut Kactuksen 1-vuotissyntymäpäivät. Saarelle odotettiin paljon juhlijoita ja he olivatkin järjestäneet ilmaisia kuljetuksia saarelle sekä ilmaisia riippumattoja halukkaille, sillä juhlijoiden lautta takaisin lähtisi vasta aamulla kahdeksalta. Minullekin oli jo etukäteen laitettu sähköpostia, että jos en halua juhlia heidän kanssaan aamuun asti, voin vielä muuttaa varaustani. Tyhmä kysymys, tottakai minä olin valmis juhlimaan aamuun asti! Illalla tarjolla oli meksikolainen buffet, paikallista livemusiikkia, tulishow ja ilotulituksia. Jollain tavalla oli myös suloista, kun jouduimme jo ennen menoani saarelle sopimaan tutustumani tyypin kanssa, joka halusi tulla myös juhlimaan saarelle, että näkisimme auringon laskiessa jossain kohdin rantaa, sen tarkemmin ei ollut mahdollista sopia! Löysimme kuitenkin toisemme rannalta ja juhlimme aamuun asti yhdessä kaikkien muiden uusien tuttavuuksieni kanssa.

Viimeisenä päivänä saarella annoin itselleni luvan vain löhötä, sillä olin kiertäny jo saarella kahden nuoren saksalaisen tytön kanssa ja käynyt myös katsomassa auringonnousun toisella puolella saarta, joten paljon muutakaan tekemistä saarella ei ollut. Oli lupa vain ottaa rennosti! Lautan suunnatessa pois unelmalliselta saareltani, oloni tuntui haikealta. Haluan tulla tänne vielä uudelleen ja toivon, että se pysyisi yhtä ihanana ja yksinkertaisena ikuisesti! Kuitenkin uudet seikkailut odottavat Sihanoukvillessä, missä näen vanhan kaverini opiskeluajoilta. Luvassa olisi ainakin viidakkobileet, WUHUUU!

Auringonnousu Koh Ta Kievillä

 

Onnentunteita Siem Reapissa

Angkor Watin temppelistä Siem Reapista

Ensimmäiset kuusi päivää Kambodzassa ovat olleet niin loistavia, ettei pieni orastava kurkkukipukaan hidasta menoa. Sehän oli odotettavissa, flunssa tulee niin kuin jokaisella lomalla. Siem Reap on reppureissaajan unelmakohde: kaupunki täynnä reppureissaajia, halpaa olutta ja loistavia bileitä! Mutta Siem Riep on paljon muutakin: ystävällisiä ihmisiä, lämpöä ja rentoa menoa pienen kaupungin sykkeessä.

Aluksi minua vähän jännitti se, että miten pystyn tutustumaan toisiin ihmisiin, sillä englanninkielentaitoni ei ole parhaasta päästä enkä ole myöskään maailman sosiaalisin ihminen. Kaupunki on kuitenkin täynnä repureissaajia, joista kaikilla tuntuu olevan sama päämäärä: halu tutustua uusiin ihmisiin ja jakaa reissutarinoita. Ei tarvitse kuin istahtaa johonkin kaupungin monista kuppiloista tai lähteä järjestetylle retkelle niin löytyy kyllä samanhenkisiä ihmisiä joiden kanssa viettää hetki jos toinenkin. Toisaalta iski myös pieni harmi siitä, kun kohtaa aivan loistavia ihmisiä joiden kanssa jakaa muutaman päivän ja sen jälkeen joku suuntaa uuteen kohteeseen, eikä näitä huippuja tyyppejä näe ehkä enää koskaan. Vaihdetaan edes yhteystietoja, että voimme seurata toistemme seikkailuja Facebookissa!

Tänään koin taas pieniä onnentunteita lipuessani keikkuvalla veneellä jokea pitkin kalastajakylään, missä pystyi näkemään aitoa paikallista menoa. Osansa teki myös loistavat seuralaiset: 3 yhdysvaltalaista ja 2 saksalaista tyttöä. Tarinaa riitti kaikilla niin, että jatkoimme retken jälkeen vielä yhdessä paikallisille markkinoille, missä kaikki oli naurettavan halpaa. Lisäksi vaihdoin suurimman osan bloginkirjoitusajasta mani- ja pedikyyriin (maksoi 2e) paikallisten suosimassa paikassa. Oli niin ihana vain istua hiljaa pienessä kauneushoitolassa ja seurata kun paikalliset naiset höpisivät keskenään ja suloinen mummo istui lattialla hoitamassa yhden työntekijän pientä vauvaa. Olen huomannut, että tällaisissa paikoissa pääsee myös hyvin läheltä seuraamaan paikallisten elämää.

Kalastajakylä Siem Reapin lähellä. Sadekaudella vesi nousee useita metrejä, eikä kylään pääse silloin muuten kuin veneellä.

Local Market Siem Reap. Paikalliset tekevät täällä ostoksensa ja hinnatkin olivat turistitoreja edullisempia. Tarjolla oli kaikkea mitä kuvitella voi ruoasta ja vaatteista aina kodin sisustukseen.

Seuraavana suuntaankin Sihanoukvillen läheiselle saarelle, Koh Ta Kieville, siellä ei olekaan sitten wifiä, eikä päivisin sähköä, eikä myöskään juoksevaa vettä, mutta hyvät hotellin yksivuotisjuhlat on kuulemma tiedossa: livemusiikkia, ilotulituksia ja juhlintaa aamuun asti. Palataan taas kunhan pääsen wifin äärelle!

Lähtötunnelmia

Huomenta Helsinki-Vantaan Lentokentältä!

Lähtö lähenee ja jännitys kasvaa..

Sanotaan, että pitää lähteä kauas nähdäkseen lähelle. NO minä en kerennyt aloittaa edes matkaani kauas kuin tuntui että näen liian lähelle ja liian hyvin. Viimeiset hitaat aamut otuksen (koirani) kanssa kun se aamulla venytteli vieressäni ja köllähti kainaloon kupsutettavaksi. Tärkeä hetki ja nautin siitä erityisen paljon, pitkään ja hartaasti viimeisen viikon aamut ennen lähtöä. Erityisen vaikeaksi lähdön tekeekin juuri otus. Kaikille muille pystyn kertomaan kuinka paljon rakastan ja ikävöin ja että tulen kyllä takaisin, mutta kuka kertoisi sen tälle maailman rakkaimmalle ja tärkeimmälle otukselle. Helpotusta ikävääni tuo se, etten olisi voinut jättää sitä parempaan paikkaan ja se tulee olemaan siellä onnellinen ja hemmoteltu tuttujen ihmisten ympäröimänä.

Viimeisellä viikolla ennen lähtöä mummin tekemä makaronilaatikko maistui taivaalliselta ja juttutuokiota mummin kanssa olisin voinut jatkaa loputtomiin. Näin myös entistä selvemmin miten ihania ystäviä ja sukulaisia sekä ihana perhe minulla on sanoessani heippoja ja vuodattaessani muutaman kyyneleen, ikävähän se kaikkia tulee. Erityiskiitos vielä ihanalle kummilleni joka aina minut majoittaa ja pitää ruuissaan, kun tarvitsen yöpaikkaa ennen lentoani.

Kaiken murehtimisen keskellä eilen se bussissa iski: ilo ja pieni kutkuttava jännitys vatsanpohjassa sillä tästä se alkaa, minun unelmien matka alkaa NYT!